sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Maalauskökkää

Kyllä on hommat tässä loppuviikossa edistyneet mukavasti, kun on ollut väkeä talkoissa. Ulkorakennuksen lautoja saatiin maalatuksi sen verran, että niillä toistaiseksi pärjätään ja talon seinäpaneeleiden maalaus saatiin hyvälle alulle. Ranteessa jo taas alkaa tuntumaan, että on pensseliä heilutellut monena päivänä. Ulkorakennusta on viimeistelty ja saatu viimeiset kipsilevyt kiinni. Lisäksi toisen päädyn seinälautojen aluslaudat on laitettu paikoilleen kipsilevyjen päälle. Ulkoverhousta vaille valmiina siis sekin. Laudatkin tuli jo sirkattua oikean kokoisiksi. Ulkorakennukseen miehet kiinnitivät vihdoin myös autokatoksen ikkunat. Ja vedettiin rajaojaan sadevesiputki ulkorakennuksesta.

Talon lattiavalua vähän kasteltiin ensimmäistä kertaa ja taas piti teippailla muovejakin paremmin kiinni, kun tuulen suunta oli vaihtunut ja muovit lepattivat. Betonia siivottiin runkopuista ja vielä pitäisi imuroida moska sieltä pois, ennen kuin villat asennetaan. Ensi viikolla jatkuu Hartman-kodin asennus ja toivottavasti saadaan pellit katolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti