keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Lattia on

Yksi etappi on taas saavutettu kun sekä talon että ulkorakennuksen lattia on nyt valettu. Kovasti jännitti ja stressasi aiva yötä myöden, kun kaikki mitä tässä viime viikkoina on tehty peitettiin paksulla betonikerroksella. Juuri ja juuri ehdittiin aamulla saada vielä maadoitusrauta lattiaverkkoihin kiinni, kun se oli illalla unohtunut. Työmiehet olivat nimittäin yllättäen aloittaneetkin todella aikaisin ja kun isäntä kuuden jälkeen meni muka ajoissa paikalle, niin siellä oli enää tuulikaapissa vähän betonitonta. No maadoitusrauta tuli sitten eteiseen teknisen tilan sijaan. Toivottavasti sähkömies saa sen siitä jotenkin kytkettyä.
Ihan hienolta lattia näyttää ja vaikuttaisi siltä, että kaadotkin ovat onnistuneet hyvin.

Lattiavalu peiteltiin seuraavana aamuna muoveilla. Kovasti mietittiin olisiko saanut jo illalla peittää, mutta odotettiin sitten aamuun asti. Myös lähes kaikki ovet ja ikkunat tilkittiin muoveilla, jottei ole voimakasta läpivetoa. Kovasti kosteus sitten heti nousikin sisällä, mutta lähti sitten laskuun muovien laiton jälkeen. Ulkorakennusta oli hankala saada tiiviiksi, mutta kyllä siihenkin muovi lopulta saatiin niin, ettei se lepata. Muovia kovasti mietin, mistä sen ostan, kun rakennusmuovi tuntui niin kalliilta, mutta lopulta sopivaa löytyi Biltemasta, 30e/200m2. Ei ehkä niin paksua kuin rakennusmuovi (joka olisi maksanut yli 100e), mutta ihan kohtuullisen kestävää kuitenkin.


Finnfoamit alajuoksun vieressä ja alla

Täytyy kyllä sanoa, että taas meni triplasti niin kauan lattiavalun valmistelussa kuin ajatteli. Onneksi oltiin valupäivää siirretty suosiolla perjantaihin. Vielä siinä vaiheessa, kun oli mukamas valmista meni vielä pari iltaa yömyöhään. Oli uretaanin laittoa, sähköjohtojen/vesiputkien kiinnittämistä, ettei ne uppoa valuun yms. Alajuoksun reunaan laitettava 5cm:n finnfoam soiro työllisti yllättävän paljon. Ja se, kun päädyttiin laittamaan myös alajuoksuun uretaanilla täytetyn kummallisen lovireunan päälle(alle) pieni finnfoamsoiro. Se oli hankala tunkea sinne alle rautojen taakse.

Toissapäivänä sain ostettua myös koepurkin seinämaalia ja maalasin kolme paneelia. Eilen aamulla tontilla käydessäni (kun ikkunakuski soitti 6.15, että kohta on ikkunat tontilla) laitoin ne talon seinään, ja se näytti... noh, harmaalta. Tässä kun sitä tänään ohi mennen ollaan tuijoteltu, niin todettiin, että eikähän se ihan hyvä ole. Eteen tulee kuitenkin niin paljon valkoista terasseihin, ikkunoihin ja oviin, että ei maalia ehkä kuitenkaan sovi enää vaalentaa. Ajattelin, että josko se näyttää lopulta kamalalta, niin maalataan ensi kesänä sitten hitusen eri harmaalla. Kuitenkin joutuu vielä toisen kerran maalaamaan. Myös ulkorakennuksen seinälautoja olin vielä maalamassa, koska niitä puuttuu muutama kymmenen.

Tänään oli rakennekatselmus. Pieniä tuentalisäyksiä tuli kattotuoleihin ja ulkorakennuksen autokatokseen. Muuten kaikki kait oli kunnossa. Yläkerta-asiaa selvittelin vielä tänään kattotuolifirmasta. Selvisi, että ristikot ovat käyttöullakkoristikot muuten, mutta niissä ei ole alapaarretta vahvistettu ja niskojen solmukohtaa vahvistettu isommalla raudalla. Käyttöullakkoa ei siis oikein kunnollista ainakaan saada, ehkä jonkinmoinen pahvilaatikkoullakko. No tässä vaiheessa tilaa ja puuhaa on kyllä varmasti riittämiin. Katsotaan sitten joskus. Mutta fiksu olisi ehkä kuitenkin tilannut käyttöullakkoristikot, kun ne ei kovin paljoa kalliimmat olleet.

Sähköt on myös kaivettu nyt ulkorakennuksesta tupaan. Vielä kytkentä puuttuu. Rajaoja (jota ei oikeastaan edes ollutkaan) tuli myös tänään kaivetuksi. Hommat etenevät hitaasti mutta varmasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti