tiistai 23. lokakuuta 2012

Pientä puuhastelua

Yksi etappi on taas saavutettu, kun viimeisetkin routastyroksit saatiin asennettua sekä talon että ulkorakennuksen ympärille tuossa viikko sitten. Autokatoksessa ja sen edessä korvattiin toinen kerros routastyroksia 5cm:n finnfoamilla. Kaikki on myös jo peitelty soralla piiloon ja autokatokseen on jo kovasti kannettu polttopuuhäkkyröitä ja osa laudoistakin pellolta. Kivasti on tonttikin heti siistimmän näköinen. Tarkoitus olisi tässä lähipäivinä tyhjätä loputkin laudat ja valmistautua siten talveen.

Välikatossa on myös ahkeroitu kovasti ja laitettu sitä puhallusvillakuntoon. Isäntä nikkaroi sinne kakkosnelosista rungon, jotta saadaan tarvittaessa lattia puhallusvillan päälle ja minä imuroin muovin päällystän ja keräsin kaikki naulat ja muut roskat pois (samalla tuli siivottua alakertakin). Piipun ympärille kantavien rakenteiden suojaksi laitettiin 10cm palovillaa. Putkimies kävi tänään myös laittamassa loput putket, mutta niiden villaus on vielä tekemättä. Pitäisi myös käsittääkseni kiertää vielä höyrynsulkumuovi ja teippailla kaikki viillot. Ihan en välttämättä ole ajan hermoilla, kun ollaan viime päivät tässä pidetty sairastupaa kotona.
Mutta puhallusvillaa kovasti odotellaan, koska heti ensimmäisten pakkaisten tultua laski talon lämpötilakin parilla asteella. Nyt on ollut ilmeisesti 7 astetta. Lattiaan menee 16 asteista vettä tällä hetkellä.

Taloon on hankittu nyt myös kosteudenpoistaja, ihan Clas Ohlsonilta joku co-tech tms. Kovasti on säiliöön tullut vettä, mutta eipä tuo kosteusprosentti taida ennen puhallusvillaa alkaa laskemaan. Ensimmäisiä risuja on kokeiltu myös polttaa takassa sen jälkeen kun sinne ensin lämmitin puhalsi jonkin aikaa. Olisipa hienoa vain istua nauttimassa takkatulen loimussa, mutta aivan vielä ei ole sen aika. :) Takkaankin vihdoin siis saatiin sekä oikea valurautainen luukku että oikeat nuohousluukut (samanlaiset kuin hellassa). Nuohousluukkuja ei ole ihan lopulliseen syvyyteensä asti vielä työnnetty, koska takka maalataan vielä. Mutta tosi tiukat ovat Narvin luukut Narvin holkkeihin. Hätinä sopivat.

Ulkorakennuksen ikkunanpieliä on viimeistelty ja seinälautoja lyöty. Ensimmäinen ovi ostettiin puulatoon, mutta se on nyt vasta käsitelty puunsuoja-aineella ja sen täytyy antaa kuivua lämpöisessä nyt ainakin viikko. Eikä tuola talossa edes oikein ole lämmin. Mutta jospa ensi viikolla.

Tällaista pientä puuhastelua tässä on ollut ja tulee olemaan, kovin vähän sitä yksi ihminen töiden jälkeen illalla saa aikaiseksi. Mutta hiljaa hyvä tuloo. Tässä viime viikolla katseltiin lasten kanssa vanhoja kuvia mm. raksakuvia toukokuulta ja johan nyt näyttää huomattavasti paremmalta kuin silloin. :)

Tässä vielä joitain kuvia viime viikolta ja edellisviikolta.


Routastyroksia autokatoseen.

Routastyroksia autokatoksen eteen.


Puhallusvillan päälle tuleva lattian runko.  Ilmanvaihtoputket villattuna.


Näkymä takan edestä olohuoneesta toiseen päätyyn päin.

Oikealla keittiö, sitten eteinen, vessa ja toinen päädyn makkareista.

Kodinhoitohuoneesta keittiöön/olohuoneeseen päin.
Eteisestä olohuoneeseen päin. Takana isoin mh.

Etuterassin runko.

Pääoven rappusten runkoa.

Takaterassin runko.





torstai 11. lokakuuta 2012

Lämpöä tupaan

Maalämpöpumppu on saatu päälle. Jes! Ihan vaan napinpainalluksella sekään ei onnistunut, vaan kyllä sielä putkimies tai kaksi jonkun päivän putkia asenteli ja sääti ja ties mitä. Eikä toki heti ensi rykäisyllä kaikki toiminut niin kuin piti. Mutta nyt näyttää hyvältä.

Sähkömies on vedellyt sähköjä väliseiniin. Nyt pitäisi miettiä millaiset spotit haluaa olohuoneeseen/keittiöön sekä pihavalot. Enipadi?

Puzer -keskuspölynimurin putket on vedetty. Kahden rasian putkisarja ei meille piisannut vaan ostettiin vielä toinen mokoma. Rasioita on tulossa kuitenkin vain 3. Ja vaikuttaisi siltä, että säiliö (onko nyt sitten Aino vai Oiva) saadaan kuin saadaankin mahtumaan tekniseen tilaan.

Sisällä ei oikein tässä vaiheessa päästy enää töissä eteenpäin. Odotetaan, että seinät vähän kuivahtaa ennen väliseinien villoitusta ja levytystä, paklauksia ja hiomisia. Pesuhuoneen katon alaslaskua mietittiin myös tässä loman aikana tehtäväksi, mutta ei sitäkään oikein hyvä ollut tehdä ennenkä seinät on kaakeloitu tai ainakin tietää minkä kokoiset kaakelit on tulossa. Kaakeleita toki ei olla vielä hankittu. Niin siis minä pikku apureideni kanssa lähdin ostamaan terassipuita. Vaiheessa 1 kärrättiin tontille runkopuut ja vaiheessa 2 kärrätään rallilaudat (ne mistä tehdään terassin lattia). Timpuri ja isäntä ahkeroivat terassien rungot kakkosvitosesta ja kakkosseiskasta. Myös rappusia varten tehtiin rungot ja siinä kohtaa jouduttiin kovasti pähkäilemään minkämoiset rappuset tulee mihinkin kohtaan. Takaterassille meille oli piirretty kolmen metrin aukko terassikaiteeseen ja näin ollen myös kolmen metriä leveät rappuset (koska sitten näkyisi koko komeudessaan olohuoneen isot ikkunat ja ovet). Päädyttiin kuitenkin 1,65m:n aukkoon ja rappusiin, koska se on meidän mielestä aivan riittävän iso.

Oli heti alusta selvää, että terassi tehdään ruskeaksi. Nykyajan kyllästetyt terassilaudat ovat ilmeisesti todella huonoja ja selviytyäkseen edes jonkun vuoden vaativat vähintäänkin öljyämistä joka vuosi. Kiertely uudella asuntoalueella kertoi saman asian: terassilaudat suurimmassa osassa taloista olivat kovin huonon näköiset jo muuhun taloon verrattuna. Terassilautojen leveydeksi valittavissa on 98mm, 120mm, 140mm (mitat noin lukemia). Ilmeisesti niissä on neliöhinta suurin piirtein sama. 98mm olisis saatavana myös sellaista halppisversiota, jossa on viistetyt alareunat. Timpurit meinasivat, että nämä viistoreunaiset kestävät todennäköisesti kaikista vähiten aikaa ennen kuin jalka menee läpi, koska ne ovat niin paljon ohennettuja. Ja jos on yleensäkin vähän leveämpi lauta, niin se kestänee kauemman aikaa. Niinpä me päädyttiin sitten niihin n.120mm leveisiin lautoihin.

Ai niin, emäntä (=minä) terästäytyi vihdoin ja hankki tontille jauhesammuttimen!! Eikä kestänyt kuin muutaman kuukauden tämäkään. Toivoa sopii, että tällä hetkellä vielä ostoslistalla olevilla tavaroilla (mm. keittiö, lamput, puuhellan huuva, laatat yms..) ei ole yhtä pitkä ostoaika.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kuvia väliseinäurakasta yms.

Tässä vähän kuvia viime viikolta väliseinäurakasta ja ilmastointiputkien villauksesta. Tänään on putkimies ahkeroinut maalämpöpumpun kanssa. Josko huomenna kokeiltaisiin toimiiko lämmitys?!
Tänään on apumies tehnyt taas ulkorakennuksen ikkunanpieliä, isäntä on ruuvaillut levyjä ja jyrännyt autokatoksen ja ahkeroinut routaeristeiden kanssa. Myös ilmanvaihtoputkien villoittaja on ollut töissä. Minä olen selvitellyt mistä hankitaan värkit terasseja varten, josko niitä kuitenkin tällä viikolla tehtäisiin?!
Viime viikolla satoi myös kovasti vettä ja alkoi pihaankin kertyä jo valtava lampi. Piti puukasojakin alkaa kantamaan suojaan autotalliin varalta, mutta onneksi vesi ei noussut liikaa ja loput puut pysyivät hyvinkin kuivina. Ja onneksi salaojat pelasivat kuin pelasivatkin ja viikonlopun aikana piha oli kuivunut. Jee!




Seinien villoitusta päädyn makuuhuoneissa. Lisätukia kakkosnelosista verhotangoille.



Lisää villoitusta olohuone/mh

Keittiön/eteisen seinä levytettynä.

Väliseinien paikkojen merkintää/alajuoksua.


Jäykistävän väliseinän runko. Muita väliseiniä jo levytettynä.


Olohuoneesta makuuhuoneeseen. Takan nurkat on muutes suojattu suojapahveilla,jotta eivät kolhiintuisi.

Ilmanvaihtoputkien villausta.


Tämän pahempia tulvia meille ei onneksi tullut. Puukasat eivät oikeasti ui,vaikka siltä näytättääkin. Vesi olis voinu olla vielä 15cm korkeammallaki :)


torstai 4. lokakuuta 2012

Ensimmäisen lomaviikon saavutuksia

Kovasti on ollut tapahtumia ja tekemisen meininkiä tällä viikolla. Timpuri ja isäntä (+välillä yksi kökkämies) ovat ahkeroineet. Me taustajoukot ollaan välillä myös oltu apuna ja sen lisäksi hankittu tarvikkeita ja selvitelty yhtä sun toista.

Sisällä on asennettu viimeinen 50mm villakerros seiniin höyrynsulkumuovin sisäpuolelle. Kakkosnelosista lyötiin vahvikkeita verhotankoja varten ikkunoiden yläpuolelle, yhden hyllyn paikan arvasin ja yhden ison taulun paikan ja niihin lyötiin vahvikkeet. Tämän jälkeen lyötiin kipsilevyt seiniin. Osa ruuveista taitaa olla ruuvailematta vielä. Kaksi miestä ei ehtinyt ruuvailemaan niin nopiaa, kun timpuri levyjä asensi. :) Taisi olla reilu päivä per työvaihe (villat ja levyt). Keskiviikkona merkittiin väliseinien paikat ja laitettiin alajuoksut kiinni. Alajuoksun alle niitattiin (myös vähän uretaania väliin) bitumisoiro ja tämä kiinnitettiin lattiabetoniin uretaanilla. Tukipuin painettiin liimaus tiukasti lattiaan kiinni. Tänään kirvesmies ja isäntä ovat saaneet väliseinärungot valmiiksi. Huomenna laitetaan levyt toiselle puolelle seiniä. Tänään oli toinenkin timpuri paikalla villoittamassa ilmastointiputkia välikatossa. On muutes tosi kallista villaa se, mitä sinne laitetaan. Tähän mennessä on mennyt 10 pakettia, ja ilmeisesti vielä tarvitaan melki tuplasti sen verran. Puhallusvillan alle tulevat putket eristetään yhdellä villakerroksella ja puhallusvillan päälle (katolle asti) menevät putket pitää eristää tuplakerroksella villaa.

Tällä viikolla ollaan vihdoin myös valettu pikasementillä kylpyhuoneen lattiassa ollut aukko. Pussissa luki, että seuraavana päivänä saa pinnoittaa. No meillä pinnoittamiseen taitanee mennä vielä pari kuukautta, jotta ei sen suhteen kiirettä.

Putkimies on käynyt ihmettelemässä maalämpöpumpun asentamista ja on luvannut tulla tällä viikolla asentelemaan putkia siihen. Sähkömiehen puolesta lämpöpumppu on jo kytkentävalmis.

Teknisen tilan seinistä osa asennettiin elementteinä, joista myös etukäteen maalasin kipsilevyt. Näin oli huomattavasti helpompaa asentaa seinät maalämpöpumpun ympärille. Tekninen tila on ainut, jossa on jo valkoiset seinät. Pohjamaalilla maalatut, lopulliset seinät. Isäntä on koittanut ehdottaa, että eikö kipsilevyseinät olisi aika komiat, voitaisiin muuttaa jo kuukauden päästä :) No ehkä me kuitenkin ne päällystetään jollakin tässä vaiheessa. Onhan tässä aikaa, ollaan laskettu, että joskus marraskuulla lattiabetoni on kuivunut sentti per viikko tahtia (15 viikkoa) ja kuulemma siihen kannattaa vielä laskea kuukausi päälle, ennen kuin oikeasti alkaa olla kuivaa ja voi alkaa ruveta lattiaa pinnoittamaan.

Routaeristeasia on edennyt hitusen, kun eilen ulkorakennuksen tausta tuli valmiiksi ja toinenkin pääty lähes valmiiksi. Talon edusta alkaa pikkuhiljaa tyhjenemään kipsilevyistä, niin päästään sekin tässä kohtapuoliin routaeristämän. Myös autokatos on tyhjätty ja odottaa, että joku täryyttäisi sen vielä täryllä tasaiseksi.
Ai niin, ja maalasinhan vielä yhden laudankin valkoiseksi. Kahdeksantuumaisen laudan, josta on tarkoitus tulla nurkkalauta autokatoksen nurkkaan. Nurkkalaudat olisi tässä tarkoitus myös lyödä kiinni, jotta saataisiin niihinkin jotain pihavaloja (jotka nekin täytyisi hankkia). Meikäläästä alkaa ahdistamaan, kun pitää alkaa tällaisia valoja ja sisustuksia, keittiöitä sun muita näkyvää hankkimaan ja päättämään. Mutta ei auta, jonkuhan nekin on katteltava, tykkäsi tai ei :)

Väliaikaiset ovet on molemmat asennettu ja tiivistetty.Välillä ollaan pyöritetty talon sisällä 3 kilowatin lämmittäjää, jotta vähän pääsisi paikat kuivumaan. Kosteudenpoistajakin on ostoslistalla. Pitäisi saada talo sisältä kuivamaan, ennemmin ei voi alkaa kittailemaan seiniäkään.

Kerrottakoon tähän loppuun vielä, että kaikki tähän astiset tekstit tässä blogissa (Talopakettien vertailua lukuunottamatta) ja todennäköisesti myös kaikki tulevat tekstit ovat raksaemännän käsialaa ja hän vastaa kaikista tiedoista, joten virheitä mm. teknisissä yksityiskohdissa saattaa esiintyä :)