tiistai 14. heinäkuuta 2015

Lopputarkastus, terassilasit ja väliovien karmit

Talossamme pidettiin lopputarkastus 1.7.2015! Tämä oli kyllä varsin huojentavaa. Tarkastus itsessään sujui varsin hyvin eikä mainittavaa tullut, emmekä sitä oikeastaan olettaneetkaan. Tarkastus kohdistui lähinnä käyttöönottotarkastuksessa mainittuihin puutteisiin sekä paperitöihin. Huoltokirja sekä erilaiset tarkastusasiakirjat käytiin huolella läpi, ja kysyttiinhän sitä verottajan vaatimaa rakentamisilmoitustakin. Vaikka kyse oli pienestä asiasta, niin tuntui kyllä hyvältä, kun projekti saatiin näiltäkin osin päätökseen.

Samalla hyväksyttiin viimeisimmät päivitetyt kuvat, jotka koskivat lasitettua takaterassiamme. Tilasimme sinne keväällä lasit PRP:ltä ja olemme kyllä olleet varsin tyytyväisiä. Talomme on sen verran tuulisella paikalla, että suoja tulee tarpeeseen. Lasit ovat toimineet hienosti, ainakin näin kesällä. Vertailussa meillä oli mukana myös Lumon sekä Pohjanmaan Lasimestarit. Yllättävää oli se, että vaikka aluksi hintaerot olivat todella hurjat, niin vuoden vääntämisen jälkeen ne olivatkin hyvin lähellä toisiaan. Tätä ei olisi etukäteen uskonut, pudotukset olivat kuitenkin parhaimmillaan yli 30%. Suosittelen siis muillekin kärsivällisyyttä ja tiukkaa asennetta, vaikka myyjä kuinka vakuuttelisi, että "tämä on viimeinen hinta" :-)

Pienenä kosmeettisena haittana on tullut vastaan väliovien karmit. Jostain syystä niistä on alkanut oksien kohdat näkymään kasvavissa määrin maalin läpi, tummuvina ruskeina läikkinä. Ne näyttävät valkoisissa karmeissa aika ikäviltä. Pitää yrittää keksiä niille jotain.

Pihatyötkin on karkeilta osin saatu päätökseen, nyt onkin sitten "koristelun" aika. Kukkapenkit, koristepuskat ja muut ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Hiekkalaatikko sentään on saatu alkuperäisen "raksalaatikon" jäljiltä uusittua. Katsotaan josko jossain vaiheessa saataisiin loputkin puskat paikoilleen ja puistakin oikein puiden kokoisia!