sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kalusteita

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut kivasti kaikkea näkyvää talolla.

Vessan ja tuulikaapin laatat on saumattu ja tilat kalustettu. Näin ollen ne ovat listoitusta vaille valmiita. Valkoiseksi sauma-aineeksi ostin Vetonitin valkoista sauma-ainetta, koska laatoittaja ei ollut kovin innokas käyttämään seiniin hankalempaa Mapein saumalaastia, jota taas ostin antrasiitin värisenä lattialaattoihin.  Nurkkiin laitettiin Mapein silikonia. Aluksi näytti siltä, että valitsemamme 10x10 laatat vaaleine reunoineen näyttävät hassulta niin tumman saumalaastin kanssa, mutta seuraavana päivänä saumat olivatkin vaalenneet huomattavasti. Pesun jälkeen laatat näyttivät kivoilta ja ollaan tyytyväisiä laatoituksiin. Eikä se lopulta hassummalta näytä, että vessan yksi seinä tuli harmaaksi valkoisten laattojen loppumisen takia. Myös vessan kalusteet samoin kuin tuulikaapinkin kalusteet näyttävät mieluisilta. Enää puuttuu vessasta pöntön ja hanan asennus ja juokseva vesi. Ja myös sitä pitäisi vielä pohtia tuleeko joku yläkaappi, peilikaappi vai millainen peili.

Vessa kalustettuna.

Tuulikaapin kaappi tässä vielä ilman liukuovia.
Asennettiin tässä vaiheessa, kun oli sopiva rako, jo Ikeasta ostamamme verhotangot kaikkiin makuuhuoneisiin. Tupakeittiön verhotangot on vielä ostamatta. Kaikissa makuuhuoneissa on nyt myös parketti ja kaapit. Ainoastaan työhuoneen kaapit on asentamatta, koska niitä ei kalustefirma jostain syystä ollut edes tehnyt. Ne tulevat ensi viikolla. Jonkin verran kaappien sisuksissa oli jo kolhuja (lähinnä makuuhuoneemme kaapistossa), mutta päätimme elää niiden kanssa. Suurin osa hyllylevyistä menee vaihtoon, koska ne eivät meidän kaappeihin sopineet. Myös joitain kalusterunkoja meni jo vaihtoon ja puuttuikin, mutta ne saatiin jo seuraavana päivänä. Makuuhuoneista puuttuu siis enää jalkalistat ja osasta vähän kattolistoja. Näyttää varsin kivalta siis jo, vaikkakin valmit lattiat ovatkin jo räsymattojen ja pahvien peitossa. Kovasti moskaa tuntuu leviävän ympäri taloa ja vähän jännittää, millaisia naarmuja suojauksien alta lopulta vielä paljastuu. Myös väliovia tai ainakin niiden karmeja on asennettu osaan huoneista. Tämä oli mahdollista, koska myös eteisessä, tai mikä lie aula tai käytävä onkaan, on nyt parketti (ja siitä on ovet kolmeen makuuhuoneeseen, vessaan ja tuulikaappiin.) Ovilistat vielä puuttuvat. Yksi huone+vaatehuone siivottiin jo, jos ei nyt aivan vielä muuttokuntoon, mutta ajatuksena olisi ettei sinne tarvitse juuri kenenkään enää mennä, paitsi pakolliset hommat hoitamaan.

Tällaiset komerot makkareihin, Ikean verhotanko ja väliovi paikoillaan, ripana Abloy Polarita.
Makuuhuoneen liukuovikaapiston sisus.

Parketin laittaminen oli nopeaa hommaa. Sen sijaan kalusteiden asentamiseen saatiin kummasti kulumaan aikaa. Makuuhuoneen liukuovikaapisto etenkin vaati säätämistä, koska se olisi saanut olla ainakin 5cm leveämpi ja siitä huolimatta pesuhuoneeseen olisi jäänyt vielä vaadittu tuuletusreikä. No itse mittasimme ja tilasimme. Toinen pääty talosta (+ 1 mh) on nyt kuitenkin aika hyvällä mallilla, kuten toivottiinkin. Jäljellä on vielä tupakeittiön ja pesutilojen lattiat ja kalusteet. Ja listat siis. Jalkalistat on kuitenkin sentäs vihdoin valittu ja ostettu. Valitsin Malerin tavallisen tumman pähkinän. Ihan täydellistä väriä ei löytynyt, mutta ajatus siitä, että alkaisi käsittelemään itse listoja ei tosiaankaan innostanut. Mietittiin ensin vähän leveämpää jalkalistaa, jotta peittäisi varmasti ainakin parketin raot, mutta päädyttiin 12mm listaan, koska muuten olisi pitänyt ovilistojen kohdalla säätää, kun ne ovat meillä kuitenkin 12mm vahvoja. Ensi viikolla olisi tarkoitus kantaa kaikki turha talosta pois, jotta päästään asentamaan parkettia tupakeittiöönkin, jossa tällä hetkellä vallitsee vain valtava kaaos. Samoin pesutilat pitäisi siivota kunnolla ja levittää primeri. Viikon päästä tullee vesieristys ja laatoitus. Paljon on meillä vielä tehtävää iltojen ratoksi, mutta toiveissa siintää silti päästä muuttamaan ensi kuussa.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kuvia

Tässä illan ratoksi muutama enemmän tai vähemmän epäonnistunut kuva raksalta. Tämän päivän saldona oli parketti päädyn makkareihin ja vaatehuoneeseen sekä muiden makuuhuoneiden siivous parkettia varten. Lisäksi tuli kaakelit eteiseen, vessaan ja kylpyhuoneen ikkunanpieliin. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla.

Lattialämmityksen jakotukin juuri valettuna. Jakotukki tulee liukuovikomeron sisään.

Eteisen lattiassa laatat. Prismasta. Oviaukko lapsisuojattuna ;)

Parkettia, Karelian Tammi Antique

Vessa laatoitettu loppuun. Lattialaatta Ronda antrasiitti K-raudasta. Lattiakaivo Viesner 200x200.

Ikkunoissa integroidut sälekaihtimet.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Nyt päästään päällystämään lattiaa

Nyt lattia alkaa olemaan tarpeeksi kuiva ja päästään huomenna aloittelemaan parketin asentamista. Jes! Ensi viikolla on luvassa raksalomaa, joten toivottavasti saadaan jotain aikaiseksikin.

Tässä vähän jotain edellisen kirjoituksen jälkeen raksalla tapahtunutta. Kuvia luvassa joku toinen kerta.

Ikkunat on pesty kiitos pesuapurin. Pesijä huomasi, että kylpyhuoneen ikkunaa ei saa enää kokonaan avattua, kun ikkunan reunat on laatoitettu. Sen verran korkea on seinä ikkunan edessä. Tai lähinnä kyse oli, että ei pysty avaamaan sitä klipsua, joka pitää sisemmän ja ulomman ikkunan toisissaan kiinni ja ulomman ikkunan kiinni. Tämä onneksi saatiin ilmeisesti ratkaistua sillä, että käänsi klipsun toiseen asentoon, niin että ikkunaa avatessa ikkunat eivät pysy enää yhdessä.

Integroidut sälekaihtimet on asennettu ja ikkunoiden ilme muuttui taas kovasti. Parin tunnin keikka oli asentajalta ja aivan siistiä hommaa. Lattialle tuli vain vähän puun moskaa, kun joka ikkunaan porattiin kaksi reikää. Kahteen oveen tuli irtosälekaihtimet. Niissä on reunoissa vaijerit, jotka tukevoittavat sälekaihdinta. Toinen vaihtoehto olisi ollut asentaa magneetit kaihtimen alareunaan. Vaijerit pitävät ilmeisesti kaihtimen paremmin paikoillaan, mutta nyt asennuksen jälkeen huomasin myös niiden todennäköisen huonon puolen. Vaijerit jäävät nimittäin ikkunan reunoihin paikoilleen kun kaihtimen nostaa ylös. Luulenpa, että pieniä ihmisiä kiinnostaa kovastikin käydä rämpyttelemässä näitä "kitaran kieliä"...

Saunan seinät ja katto on käsitelty kertaalleen Colorian värittömällä saunasuojalla, kiitos toisen apurin. Yhtään ei kyllä huomaa, että sitä mitenkään olisi käsitelty. Pesuhuoneen katto odottaa vielä käsittelyä.

Takan ja puuhellan nokiluukut on asennettu paikoilleen. Tosi tiukka oli asentaa Narvin muurausholkkeihin Narvin luukkuja, vaikka niitä jo muurausvaiheessa vähän rälläköitin isommaksi. Onneksi saatiin lopulta ihan yhtä lailla myös Pislan muurausholkkeihin laitettua Narvin nuohousluukut, niin on jokainen nuohousluukku samanlainen.

Isäntä on asentanut myös loput led-lamppujen kotelot. Sähkömies on mm. vedellyt piuhat lähes kaikkiin pistorasioihin ja katkaisijoihin sekä asennellut valokatkaisijoita. Niin ja palohälyttimet.

Kattolistoja on laitettu jo joihinkin muihinkin huoneisiin. Hyvältä näyttää hopeasaarni!

Hankin uudet lattialaatat eteiseen, kun edellisiä oli liian justi määrä eikä niitä saanut lisää. Eteiseen on myös levitetty jo Primeri (Vetonitin lattiadispersio) ja kohta tulee laatat.

Vessan lattia on vesieristetty ja laatat ovat tulossa.

On siivoiltu taloa, viety tavaraa varastoon, vaikka siltä ei vielä näytäkään. On poistettu lattiasta kaikkia epätasaisuuksia parkettia varten ja päätyhuoneet on imuroitu parkettikuntoon.

Isäntä valoi lattialämmityksen jakotukkien juuret tasaiseksi. Hyvät tuli. Lisähaastetta tosin teknisessä tilassa lisäsi se, että jakotukki oli liian lähellä seinää, joten edes kipsilevy ei mahtunut putkien taakse alas asti.

Peltiseppä kävi mittailemassa puuhellan huuvaa ja tekemässä tarjousta.

On tuuleteltu taloa vähän väliä pitämällä ovia auki. Nyt sielä ei ole onneksi enää ollenkaan niin kostea ilma.

On kyselty myös hintoja mm. hanoille, pohdittu jalkalistoja, hankittu valkoinenkin saumalaasti ja lattiakaivoihin kannet. Makuuhuoneiden, vessan ja eteisen kalusteet on tilattu saapuvaksi ensi viikolla. Suunnitelmissa on tehdä nyt ensin talon toinen pääty (3 makkaria, vessa, eteinen) ja ehkä viimeinenkin makuuhuone valmiiksi tässä vaiheessa. Sitten tulisi pesutilojen ja kodinhoitohuoneen vesieristys ja laatoitus ja sen jälkeen olohuoneen parketti, keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteet. Näin siis suunnitelmat, nähtäväksi jää kuinka todellisuudessa..