keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lattiavalua odotellessa

Raudoitukset on timpureiden ja kökkäväen kanssa saatu asennetuksi. Myös ulkorakennukset styroksit ja raudat alkavat olla paikoillaan oottamassa,että saisi betonia perjantaina päälleen. Parilla päivällä myöhennettiin valua suunnitellusta, mikä osoittautui ihan viisaaksi ratkaisuksi, koska kaikessa meni taasen yllättävän kauan. Ja vähän tässä on alentunut työkuntokin ollut flunssan vuoksi yhdellä sun toisella.


Takan kohdan raudoitus
Mutta aloitetaan talosta. Sinne on nyt asennettu viemärit (toivottavasti) oikealle korkeudelle ja lattiakaivot on valettu. Putkimies asensi lattialämmityksen ja täytyy kyllä sanoa, että surrauskoneella putkien kiinnisurraaminen sujui tosi joutuisaan, että ehkä olisi itsekin oitänyt raudoitusta varten käydä vuokraamassa sellainen. Etenkin, kun meille tulee tämä kantava 15cm paksu laatta normaalia suuremmalla rautamäärällä.

Raudoitukset ja putket valmiina.

Myös kaikki reiät on tilkitty uretaanilla ja finnfoamit laitettu alajuoksuun. Viimeiseen asti pohdittiin ja selviteltiin mitenkä finnfoamit tässä meidän soxlex-rakenteessa oikein kuuluisi laittaa ja olisiko parempi laittaa höyrynsulkumuovikaistale jo lattiavalun sisään. Lopulta päädyttiin tekemään Hartmanin normaalien ohjeiden mukaan, eli alajuoksuun tulee 5cm:n finnfoam ja höyrynsulkumuovi tulee vasta lattiavalun päälle (vaikka meillä lattia ei ollutkaan ennen runkoa valettuna). Höyrynsulkumuovia ei oikein saanut asennettua tähän, koska meillä on soxlexeissa sokkelin lähellä ne pystyraudat, jotka lattiarautojen päälle myöskin taitettiin. Toivottavasti nyt tulee tarpeeksi tiivis tällä tyylillä eikä tarvi myöhemmin alkaa lattioita aukaisemaan. Hartmanilla oli nyt uutta sekin, että alajuoksua ei katkaista ovien kohdalta. Jopa niin uutta, että asennusporukka oli ne ensin vanhasta tottumuksesta katkaissut. Asia onneksi huomattiin ja saatiin korjattua.

Koko viikko on ollut kovin sateista, joten onneksi on aluskate päällä ja seinissä levyt. Vaikka kastuvathan nekin. Nyt vain toivotaan kuivaa keliä silloin ennen kuin asennusporukka jatkaa hommiaan. Seinäpaneelitkin odottavat maalaustaan. Maalia kävin jo valitsemassa ja vaikuttaa siltä, että Teknoksen Nordica Eko olisi tämän hetken paras maali. Onko kellään kokemusta?

Niin ja ulkorakennus. Lattiapinta saatiin tasaiseksi vasta laittamalla suodatinkangas ja päälle hiekkaa. Laseria, kun ei ollut niin suora lauta, jonka päälle oli teipattu vatupassi ajoi saman asian. Aika paljon hiekkaa sinne lopulta menikin. Isäntä urheasti sitä pienestä raosta kaivurilla sisään nosteli ettei tarvinnut niin paljoa lapioa käyttää. Styroksien laitossa meni yllättävän kauan, koska lämpimän ja kylmän seinän rajalle piti seinän keskelle piti laittaa yksi finnfoam pystyyn, siten että sen yläreuna jää lattiavalun tasolle. Näin vältettäisiin kylmäkatko seinärakenteessa. Styroksien laittaminen oli siis melkoista leikkaamista ja sovittelua. Mutta valmiiksi sekin taas tuli kiitos apujoukkojen. Ihanasti lapsetkin jaksoivat tehdä pitkää päivää iltamyöhään asti ja innokkaasti auttoivat styroksien laittamisessa. Styroksia tulikin ulkorakennukseen muistaakseni 6-7 kerrosta. Osittain vain keventämään, jotta ei tulisi aivan niin suurta soramäärää, eikä ulkorakennus uppoaisi. Styroksien päälle asennettiin viimeiseksi raudoitusverkko. Tähän ei sen kummempia lisäraudoituksia laitettu. Oikein odottaa, että lattia saataisiin valettua ja pystyisi alkaa keräämään ulkorakennukseenkin jo tavaraa varastoon. Ja vaikka puita puulatoon. Nyt kaikkea on pitänyt kanniskella edes takaisin, kun haluaa säilyttää tavaroita katoksen alla, mutta toisaalta taas lattiaa on pitänyt työstää eteenpäin. Nythän ulkorakennus tulee sitten sisältä väliseiniä ja kattoa vaille valmiiksi. Sitä odotellessa..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti