keskiviikko 29. elokuuta 2012

Oviaukkoja

Meillä on sauna ja pesuhuone. Tai ainakin niiden seinät ja oviaukot, joista voi mennä sisään ja ulos. Se onkin kiva leikki se. Ja mukavaltahan se näyttää, kun vähän jotain huonetta alkaa hahmottumaan. Pesuhuone näyttää pienehköltä ja sauna tilavalta. Katsotaan, miten todellisuudessa sitten on. Kiuasta ei saatu alakautta liitettyä hormiin, koska hormi ei osunut suoraan kiukaan kohdalle, niinpä päädyttiin päälle tulevaan liitokseen. Meitä se ei haitannut. Nyt sielä on putki paikoillaan ja ympäristö villattuna. Kodinhoitohuoneeseen isäntä oli keksinyt lisätä yhden pistorasian sähkömiehen kanssa paikkaan, johon sitä ei ollut piirretty, mutta jossa sitä ehkä tarvitaan. Pientä takapakkia sen sijaan tuli, kun vessanpöntön viemäriä piikatessa oli osuttu lattialämmitysputkeen. Yksi kieppi on siis ilman painetta ja odotellaan putkimiestä korjaamaan jälkiään.
 
Kaksi päivää meni pesutilojen muurauksessa ja tänään on muurattu piippua. Polar Metallilta tilatut pellitkin saapuivat kuin saapuivatkin tänään juuri ajoissa. Välikattoon asti päästiin ensimmäisenä päivänä. Ja huomenna on edessä iso urakka, kun tiiliä pitää toimitella katolle asti.

Apujoukot asensivat tänään ulkorakennukseen viimeiset kaksi ikkunaa, ei tarvitse niitäkään enää lattialla varoa/varastoida. Minä hahmottelin kodinhoitohuoneen kaappien paikkaa (vesiä ja sähköjä varten) ja pohdiskelin keittiössä miten päin meidän ruokapöytä sinne mahtuu, josko kattolamppuun osaisi vetää sähköt oikeaan paikkaan.

Tänään kävin tutustumassa meille tuleviin nurkkalautoihin toisessa talossa, enkä niistä oikein pitänyt. Tarkoituksena olisi laittaa 3 jonkinmoista limittäin menevää lautaa vierekkäin, 6 lautaa per nurkka. Laudat ovat aika kapeita ja niiden väliin jäisi myös pienet raot näkyviin (kuten paneelissa). Viime hetkellä ajateltiin muuttaa tämä "juhlamalli" tavalliseksi yhdeksi kuuden (plus viiden) tuuman laudaksi. Mutta katsotaan nyt, mihin asentajat huomenna lopulta päätyvät. Molempia on valkoiseksi maalattuna.

Tänään olen pellien lisäksi käynyt ostamassa myös ostamassa ruuveja, palauttamassa loput tulisijavillat ja yrittänyt löytää sopivaa pellintoimittajaa piipulle. Ajattelimme pellittää piipun sen lisäksi, että siihen laitetaan hattu. Saas nähdä millainen naakkalauma piippuun pesii, kun ainakin naapuruston isoissa puissa niitä parveilee satoja.
 


Pesuhuoneen ovi khh:n ovelta katsottuna.
Ja tästä mennään saunaan.
Piippu.

Piipussa on 2 puolen kiven hormia (puuhella ja sauna) ja 1 täyden kiven hormi (takalle).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti