keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Harjakaiset nro 1.

Tänään vietettiin ensimmäisiä harjakaisia. En tiedä, koska niitä oikeasti kuuluisi viettää, mutta me vietettiin tänään, kun kirvesmiehet sai ulkorakennukseen peltikaton. Kovasti se toki vielä keskeneräiseltä muuten näyttää, vaikka isäntä on kökkäväen kanssa urakoinut myöskin ulkolaudoitusta. Myös puuttuvia kipsilevysoiroja on taas lyöty vähän lisää ja vanerit isompien ovien päälle antamaan lisätukea.  Kuten alemmasta kuvasta (joka on siis otettu jo ennen peltikattoa) näkyy,  myös patolevyt olen asentanut paikoilleen ja maata ulkorakennuksen ympärillä on tasailtu soralla. Loppujen lopuksi maan pinta ei ulkorakennuksen ympärillä juuri nousekaan, koska sokkeliakin pitäisi ainakin 35cm jäädä näkyviin. Lomalaudoitus taitanee tulla n. 8cm kivijalan päälle.

Lomalaudoitusta. Harva seinä on puolivalmista ikkunoiden kohdilla
Maalari on juuri ja juuri pysynyt laudoittajien vauhdissa, kiitos apujoukkojen. Lomalaudoituksen lyöminen on sujunut yllättävän nopeaan tahtiin, kunhan ensin saatiin askarreltua sopivan kokoiset välirimat, jotta lautojen väli pysyy samanlevyisenä. Myöskin laudan alareunaan lyötiin puu,johon laudat töppäävät, jotta alareunasta tulee suora. Päädyssä aloitettiin yläkolmiosta. Kun se oli valmis, leikattiin näiden lautojen alareuna tasaiseksi käsisirkkelillä ja maalattiin lautojen alareunat. Lautojen taakse/alle kiinnitettiin pelti erottamaan yläosa alaosasta. Ihan täysin sateensuojaksi autokatosta ei ole vielä saatu, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.

Ulkorakennuksen sisäkuvaa autotallin ovelta puuladon ovea kohti.

Nyt täytyy seuraavaksi askarrella taas talorintamalla, jotta se saadaan siihen malliin, että  Hartman-kodin pystytys voi maanantaina alkaa. Olisivat tulleet jo tässä puolessa välissä viikkoa, mutta meidän "maamies" ei ollut vielä käynyt tasaamassa talon reunoja. Putkimies on käynyt asentelemassa viemärit ja vesijohdot valmiiksi ja nyt olisi ohjelmassa lattiastyroksin asentaminen. Sähköt taitaa jäädä vetämättä styroksien alle tässä vaiheessa, kun aikataulu menee liian tiukille. Varmaan laitetaan yksi kerros styroksia ja annetaan sitten runkopystyttäjille rauha, ennen kuin jatketaan. No onneksi ei ollut sentäs stressiä siitä lattiavalusta. Viemärien kanssa oli tietysti hieman jännitystä siinä mielessä, kun eihän meidän pohjapiirustuksessa oleva keittiö ole ollenkaan enää nykysuunnitelman mukainen, eikä tästä tajuttu putkimiestä ihan aluksi informoida. Ilmeisesti viemärin nyt kuitenkin pitäisi oikean kaapin sisälle mahtua.

Talon  kivijalka on siis valmis. Valu sujui onnistuneesti ja betonimäärä (joka oli laskettu Soxlexin ohjeiden mukaisesti) riitti juuri. Samalla valettiin myös terassin pilareiden anturat. Soxlexit oli tuettuna soralla sekä sisältä että ulkoa. Soxlexeista katkaistaan kivijalan ulkopuolinen styroksi maahan eristeeksi. Sisäpuolinen styroksi jää pystyyn ja kivijalan väliinkin siis jää styroksi. Talon keskellä menee myös soxlex-rivi keskellä olevan paalurivin päällä. Tätä ei valettu täyteen asti eikä raudoitettu korkeilla pystyraudoilla kuten reunat, koska tämän päälle valetaan aikanaan lattia.



Talon kivijalka valettuna ja raudoitettuna TT:n nurkasta.
Talon pohja jyrättynä. Talo jakautuu tässä vaiheessa kahteen osaan, koska myös keskimmäisen paalurivin päälle tuli pieni seinämä.






Ei ole lattiastyroksienkaan laittaminen ihan helppo juttu. Viemärit tuetaan lattiavaluun rautatapeilla ja siksi viemäreiden päältä on pystyssä rautatappeja, joiden täytyy mennä siis myös styroksien läpi. Lisäksi viemärit tuli ilmeisesti lopulta n. 5cm liian ylös, jotenka styroksiin täytyy niiden kohdalle kaivertaa tilaa. Siinä riittää puuhaa vielä tässä juhannuksen alla. Lisäksi täytyy ainakin tasata betoni kivijalan pinnassa poravasaralla ja hiontakivellä. Talon reunoille ei lopulta laiteta reunastyrokseja vielä tässä vaiheessa, vaan ainoastaan terassien kohdalle.
Viemäröintiä keittiöstä teknistä tilaa kohti



Osa lattiastyrokseista asennettuna.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti