lauantai 12. tammikuuta 2013

Pohjamaalia ja seinälaattoja

Pohjamaalit alkaa olla kutakuinkin telattuna. Kolmaskin 20l:n sanko Coloria 3:sta piti käydä ostamassa vielä. Hyvin ovat maalitelat säilyneet muovipussissa montakin päivää, ettei aivan joka päivä ole tarvinnut maalata. Ja hyvin on maali peittänyt jo kerta maalauksella. Enää pohjamaali uupuu kodinhoitohuoneen kiviseinistä ja pienestä palasta kipsiseinää sekä pienestä kiviseinän palasta olohuoneessa. Näitä kiviseiniä täytyy vielä tasoitella toiseen kertaan. Kiviseinissä käytettiin Vetonitin LR+ -tasoitetta, jota olisi voinut toki käyttää muissakin seinissä.

Olohuonetta kitattuna.

Olohuonetta pohjamaalauksen jälkeen.

Tasoitettua kiviseinää.

Vietin aikaa tällä viikolla monena päivänä paikallisessa värikaupassa ja sainkin yhdessä myyjän kanssa valittua lähes kaikki värisävyt, jopa pariin valitsemaani tehosteseinän tapettiin sopivat värit. Olohuoneen tapettiin ollaan ihan tyytyväisiä, mutta makuuhuoneen tapetti vähän vielä mietityttää. Makuuhuoneen tapetissa on niin hankala pohjaväri, että ei löydetty siihen sopivaa tosi vaaleaa väriä. Olohuoneen tapetin kanssa sopisi muiden seinien väriksi valkoinenkin, mutta ajattelin, että ehkä se saisi olla hitusen sävytettyä, koska muuten tupakeittiössämme on niin monenlaista valkoista (takka, keittiökaappien rungot ja ovet yms.). Maalasin tänään kokeeksi palan kipsilevyä maalilla, jota tulisi sekä olohuoneeseen ja keittiöön että makuuhuoneeseen (sikäli mikäli tapettivalinta pysyy). Eikä se näyttänyt hassummalta, vaikka pelkäsin että se olisi liian tumma. Se on vaalean beigen/harmaan sävyistä. Täytyy vielä maalin kuivuttua tarkkailla sitä paremmin päivänvalossa.

Toiseen lastenhuoneeseen kokeilin myös lasten toivomuksesta aika vaalean violettia väriä tehosteseinään. Violetissa värissä ongelmana on se, että liian vaaleana violetti alkaa näyttää pinkiltä ja sitä haluan välttää. No väri sinänsä näytti paremmalta kuin mallilapossa (jossa se näytti lähinnä harmaalta), mutta onhan se aika violetti. Kuvaan en onnistunut oikeaa sävyä vangitsemaan. Tätä sävyä täytyy kuitenkin vielä sulatella. Muihin seiniin ajattelin ihan vaalean kellertävää, lähes valkoista. Vähän houkuttaisi myös ajatus kaikkien huoneiden maalaamisesta vain valkoiseksi, vaikka työhuoneen tapetit ovat kyllä jo ostettuna. Ainakin eteinen, tuulikaappi ja kodinhoitohuone tuleekin varmuudella (?) valkoiseksi.

Työhuoneeseen tulevat tapetit.

Seinien laatoitus on  hyvällä mallilla. Kylpyhuone on ikkunan pieliä lukuunottamatta kaakeloitu. Toki alin rivi puuttuu vielä tässä vaiheessa. Se asennetaan vasta kun lattiakin on vesieristetty ja sitä laatoitetaan. Sutjakkaasti työ sujui ammattilaiselta eikä kyllä yhtään sormet syyhynnyt kokeilemaan sitä touhua. Vessa tuli myös kaakeloitua. Jonkin asteinen laskuvirhe emännällä (minulla) oli kyllä sattunut, sillä laatat loppuivat pahasti kesken, vaikka niitä oli muka ostettu pari pakettia ylimääräistäkin. (Ikkunan ympärille tarvitaan muutes yllättävän monta laattaa, koska laatoittaja halusi saada ikkunan viereen tehtaan saumat.) Samoja laattoja ei enää paikallisessa K-raudassa ollut saatavilla ja mietittiin niiden tuottamista kauempaa. Lopulta päädyttiin siihen että tehdään yksi seinä samalla laatalla harmaana.  Eikä se pahalta näytä ollenkaan. Eteen tulee vielä vessanpönttö ja kaappeja, niin ilme toivottavasti vielä vaalenee. Laatat saumataan vasta kun lattiakin on kaakeloitu. Lattian kosteusprosentti ei ollut oikeastaan edellisestä mittauksesta valitettavasti pienentynyt eli sen kuivumista odotellaan edelleen. Lattiaanhan valettiin 15cm:n paksuinen laatta heinäkuun puolivälissä, joten se on saanut kuivaa muutaman päivän päästä jo puoli vuotta.



 Vessa laatoitettuna mutta ei vielä saumattuna.
Kylppäri kaakeloituna mutta ei vielä saumattuna.

Saunaan on laitettu uretaanilevyt ja nyt se odottaa panelointia. Päätettiin laittaa lattialaattaa (10x10) paneeleiden alle kaksi kerrosta. Yhtä lattaakerrosta varten kannattaa jättää varaa 11cm lattiasta, kahta n.21cm. Kiukaan taakse ajateltiin samaa hiertopinnoitetta kuin takassakin (weber vetonit 430), mutta se on ilmeisesti tilaustuote ja tulee suhteellisen kalliiksi lähteä tilaamaan yhtä säkkiä. Ehkä antiikkilaasti ajaisi saman asian, täytyy miettiä. Saunan valaistus on myös kovasti mietinnässä, koska sähköjohdot pitää vetää ennen panelointia. Oikeastaan ne olisi pitänyt vetää jo ennen uretaanilevyjä ja vedettiin yksi suojaputki. Katsotaan nyt riittääkö se. Saunan lauteet saapuivat tontille myöskin: 220-leveä, 50-syvä elementtipaketti. Myös saunan paneelit saapuivat 5 metriä pitkinä pätkinä. Siinä olikin miettimistä mihin ne sijoittaa sisällä, jotta olisivat mahdollisimman vähän tiellä. Nyt saapui myös 800kg:n kattopaneelikuorma (hopeasaarnia) ja väliovet. Onneksi saatiin apujoukkoja tavaroiden kantamiseen sisään.

Uretaanilevyt kiinnitettynä.

Saunan kiuasseinä.
Suurin osa kattopaneeleista työhuoneessa.
 Sähkömies on myös ollut parina päivänä. Hän on vedellyt pistorasioiden suojaputkiin johtoja ja asennellut kattolamppujen ja palohälyttimien rasioita. Häntä varten merkkailimmekin rasteja kattoon kohtiin joihin lamput halutaan. Nähtäväksi jää kuinka pahasti meni keittiön pöydän paikka pieleen :) Led-spottien paikat on vielä varmistamatta. Isäntä sai valoja kyllä kokeeksi ja niitä ollaankin pariin otteeseen jo testailtu. Todettiin, että spottien pitää olla ainakin 6 wattisia, jotta ne oikeasti jotain valaisisivat. Monia asioita on tässä vielä sähköjenkin osalta muuteltu, lamppuja lisätty toisaalle, toisaalta poistettu. Huomattiin, että sähkösuunnitelmasta oli unohtunut kokonaan ovikello. Sähkömies huomasi myös, että lattialämmityksen jakotukille ei oltu piirretty ollenkaan sähköjä. Vähän epäselvää meille on myös miten meidän suunnitelmaan on piirretty katkaisijoita mm. led-spoteille ja kaikille muille lampuille. Koska sähkösuunnitelmaahan ei koskaan päästy käymään enää piirtämisen jälkeen sähkösuunnittelijan kanssa läpi, eikä itse oikein osaa kunnolla paperia tulkita. No tässä vaiheessa katkaisijoita ei enää lisäillä, mutta ilmeisesti sähkömies oli jonkun ylimääräisen ainakin omatoimisesti lisännyt olohuoneeseen.


Sähkörasia katossa. Keittiön pohjamaalausta.


Puuhellan huuva on selvityksessä. Toivottavasti se ei ole yhtä ongelmallinen saada kuin huippuimuriin sopiva liesikupu, jossa olisi oma sulkupelti, jotta sen voisi laittaa hurisemaan pelli kiinnikin. Tällöin imuri vetäisi ilmaa siis puuhellasta. Vaikuttaa lähes mahdottomalta löytää.

Ensimmäinen kodinkone tuli ostettua. Tiskikone nimittäin. Siemens jotain. Muutenkin tutustuttiin paikalliseen tarjontaan ja tiedetään nyt aika hyvin mitä halutaan.

Ensi viikko onkin meillä raksalomaviikko. Saas nähdä mitä saadaan aikaiseksi. Suunnitelmissa olisi ainakin pesuhuoneen katon alaslasku, led-spottien miettimistä, seinien maalausta ja kattopaneeleiden asennusta. Päätettiin, että seinät maalataan ennen kattopaneeleita, mutta tapetit laitetaan vasta kattopaneleiden jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti