keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Maaperätutkimus ja muuta

Johan tässä on ollut blogirintamalla hiljaista pitkän aikaa. Ei ole oikein löytynyt intoa kirjoittamiseen, kun selvisi, että pitääkin ryhtyä paaluttamaan. Ollaan pohdittu jopa tontin vaihtamista, mutta eipä ajatus sorien poisajamisesta  kuitenkaan oikein houkuttanut, eikä toista tonttivaihtoehtoakaan tähän hätään ole. Niin kylläpä projekti tässä jatkuu.paalutuspuuhin.

Kaikki alkoi siis siitä, kun kuitenkin päädyttiin tekemään se paljon pohdittu maaperätutkimus. Tilattiin paikalle hintavertailujen jälkeen Keski-Pohjanmaan maaperätutkimus. Tuloksena oli paalutus kaikelle, vähintään 25 metriä pitkillä paaluilla. No mehän emme kairauskäyristä mitään ymmärtäneet ja marssimme sitten perustussuunnittelijan pakeille, joka katsoi käyriä ja tuumasi, että tarvitaan kantavuuslaskelmat, jotta pystyy laskemaan paljonko soraa/painoa maa kestää (sehän on lähinnä se talon alle tuleva sora, joka painaa). No selvisi, että Keski-Pohjanmaalta näitä ei saa, koska he eivä ota maanäytteitä. Niinpä jouduimme lopulta täydentämään tutkimusta paikallisen maaperätutkimusfirman tekemällä maanäytteellä. He myös selvittivät pohjaveden korkeuden. Tämäkin tieto on tärkeä painuisen kannalta, koska ilmeisesti pohjavesi  yleensä kaikkoaa talon massan tullessa päälle.

No uudelta tutkijalta saimme myös ne haluamamme kantavuuslaskelmat. Pelto osoittautui lopulta yllättävän vesipitoiseksi ja talo tullaan tosissaan paaluttamaan, koska maan kantavuus on näiden laskelmien mukaan niin huono. Positiivista tuloksissa oli maan tasainen laatu, jolloin mahdollisen painumankin pitäisi olla tasainen. Ulkorakennus päätettiin siis rakentaa kaikesta huolimatta normaalisti anturalla, kuten ne yleensä tehdään. Ilmeisesti reunavahvistettu laatta olisi ollut vähän parempi, mutta koska meille tulee ulkorakennukseen myös lämmintä tilaa, niin se oli vähän ongelmallisempi.

Mutta tarinan opetuksena on: Teetä AINA pohjatutkimus. Teetä pohjatutkimus paikallisilla yrityksillä, joilla on parempi käsitys alueen maaperästä.Varmista, että otetaan myös maanäyte ja saat kantavuuslaskelmat. Itse emme tällaisia osanneet vaatia.

Tässä on siis lähinnä selvitelty noita perustuksia. Laitettu työmaakoppi kuntoon ja hankittu lapsille leikkimökki. Kaksi rakennusta neljästä on siis valmiina. Myös raksa-auto on ilmestynyt pihaan.

Nyt on tarkoituksena jatkaa myös anturamuottien tekemistä, sekin kun tässä on ollut tauolla. Ensi viikolla on aloituskokous ja sen jälkeen on tarkoitus ryhtyä tositoimiin ulkorakennuksen kanssa.

Kiire tässä taitaa vielä kaiken kanssa tulla. Paalumäärä/laatuarviossa piti mennä perustussuunnittelijalla pari päivää, nyt on mennyt pari viikkoa. Myös sähkösuunnitelma on edelleen tekemättä, kun se on tässä useaan otteeseen siirtynyt. Ja jo kolmen viikon kuluttua pitäisi sähköt saada kytkettyä päälle.

Lisäksi on selvitelty ja pohdittu, mitä työkaluja, nauloja yms. pitäisi hankkia. Rakennesuunnitelma ja kaupan vahvistus on myös edelleen saamatta Hartmanilta. Kaikki ovat siis kovasti levällään, ja tuntuu, että kaikessa kestää aina vähintään triplasti luvattua kauemman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti