lauantai 16. helmikuuta 2013

Putkimies hommissa

Raksalla on ollut melko hiljaista, kun olemme viime aikoina keskittyneet lähinnä sairastamiseen. Vähän käyty vain tuulettelemassa tupaa (tänään haimme myös toisenlaisen rakennuskuivaimen pörisemään). Onneksi saimme sentäs putkimiehen töihin, joten edistystä on silti tapahtunut. Hän on asennellut käyttövesiputket valmiiksi teknisessä tilassa ja kaiketi valmistellut myös ulkorakennukseen menevän kanaalin putkia. Tätä kanaalia ei toki vielä oteta lämmityskäyttöön, koska ulkorakennus on aivan vielä vaiheessa. Myös vesimittari on nyt asennettu paikoilleen. Melkoinen putkihärdelli tekniseen tilaan ilmeisesti tuli, mutta kyllä sinne kuitenkin kaikki jotenkin saatiin sopimaan. Sähkötaulu, kun olisi ollut siinä, mihin aluksi meinattiinkin, olisi ehkä ollut vielä parempi. Talossa isäntä katkaisi ilmastointiputket katon tasalle ja asensi niihin putkimiehen tuomat venttiilit. Emäntä voisi mennä vaikka lamppukaupoille seuraavaksi, kun ei katosta juuri muuta puutu :)

Loppuviikosta töihin ilmestyi myös laattamies. Saunan kiviseinään levitettiin antiikkilaasti, vessan seinään lisättiin puuttuva kerros laattoja ja puuhellan taustaseinät laatoitettiin. Nyt päästään siis paneloimaan vessan katto, maalaamaan käsitelty antiikkilaasti Superlateksilla (selvityksieni mukaan ainut näin kuumaan paikkaan sopiva maali), ja ehkäpä vähitellen myös käsittelemään sauna Colorian saunasuojalla.

Luulin, että takka-hellayhdistelmämme oli jo aiemmin valkoinen, mutta nyt kun se maalattiin valkoisella maalilla, se vasta on oikeasti valkoinen. Hyvin peitti kahteen kertaan maalattu maali hiertopinnoitteen läpi vielä loistavat kahi-tiilet. Ja tyytyväinen olen lopputulokseen. Vielä, kun pääsisin näkemään miltä laatoitus näyttää.

Maalattu hella/muuri. Maali: Värisilmä Premium valkoinen.

Puuhellan liesikupu on edelleen vaiheessa. Huippuimuriin sopivan liesikuvun kävimme sen sijaan ostamassa, Savo ph-26 tarttui mukaan. Nyt täytyisi vielä sovitella sulkupeltiä huippuimuriin, jotta osataan tehdä oikean kokoinen maustekaapin ovi. Listoja kävimme myös hypistelemässä kaupassa. Jalkalistaksi parkettimme kanssa pohdimme aivan tavallista 40mm tummaa pähkinää, tai sitten vähän levempää ja koristeellisempaa valkoista jalkalistaa . Kattolista saisi olla vähän normaalia leveämpi , mutta vielä askarruttaa kannattaisiko hopeasaarni-kattopaneelin kanssa valita samanvärinen vai valkoinen kattolista. Ja pitäisikö jalkalistankin olla leveämpi, jos kattolista on?! Leveämpiä listoja pohdimme lähinnä siksi että huonekorkeuskin on normaalia korkeampi eli 280.

Tässä vielä lumisateinen kuva talosta. Lopulliset ulko-ovet ja ovien päälle korkeasta huonekorkeudesta johtuen tuleva ikkunat asennettuna. Lisänä kuvassa toki vielä rakennusaikaiset ovet. Teknisen tilan ovi on vasemmanpuoleisin, sitten khh ja oikealla pääovi.


Talvinen kuva talosta. Lopulliset ovet asennettuna. 


2 kommenttia:

  1. Hei, meillä olisi tarkoitus laittaa kans Savon ph-26 liesikupu. Miten se sopi teillä maustekaapin kanssa? Mahtuuko normaalin maustekaapin alle?

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Meillä keittiökalusteet tehdään puusepällä mittatilaustyönä (mutta silti paljon edullisemmasti kuin isoilla ketjuilla). Keittiön tekijän mukaan Savo ph 26 on kuitenkin aivan tavallisen kokoinen liesikupu, joka mahtuu normaalin maustekaapin alle.

    VastaaPoista