torstai 10. marraskuuta 2011

Lopulliset piirustukset

Pikkuikkunat päätettiin nyt sitten jättää makuuhuoneisiin. Ja kodinhoitohuoneongelmakin ratkesi. Sinne tuli lopulta myös toivomamme kunnon pyykinkuivaustila, johon mahdollisesti saa myös ompelunurkkauksen halutessaan. Oikeastaan kaikki on nyt aika pitkälti kuten piirustuksiemme ensimmäisessä versiossa ihan suunnittelun alussa. Eilen käytiin palaveeraamassa Hartmanilla ja saatiin lupakuvat hiottua mielestämme lopulliseksi. No, vähän pitää vielä ainakin terassien pylväsjakoa miettiä. Ensi viikolla saadaan kuvat vielä tarkastettavaksi ennen tulostusta. Silloin olisi tarkoitus saada rakennuslupahakemus jätettyä. Ensi viikolla käsitellään myös poikkeuslupa. Saas nähdä tuleeko lupaa. Hui.
Saatiin eilen Hartmanilta myös komia iso kyltti meidän tontille, missä lukee isännän ja emännän nimet ja puhelinnumerot. Luulisi kaiken löytävän perille tuon avulla :)
Keksittiin palaverissa eilen mielestämme myös paras ratkaisu savupiipun/takan/hellan paikalle. Se otettiin lopulta pois saunasta ja päätettiin jättää tupakeittiön puolelle. Ja tehtiin joku muukin pieni muutos piirustuksiin. Vaan ei nyt kyllä sen enempää mokia tai parannusehdotuksia pystytä keksimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti