perjantai 7. syyskuuta 2012

Iltatöitä

Viikon iltojen saavutukset:
- Lisää routaeristeitä ja vähän jo maatakin talon ympärille.
- Routaeristeiden hakeminen ulkorakennukseen.
- Villaveitsen (ostin ihan vaan fiskarsin villaveitsen) ja EK-kipsiruuvien hakeminen kaupasta (oli kuulemma hyviä ruuveja, jotka eivät repineet paperia, ne oli sellaisia ruskeita pinnoitettuja eikä kirkkaita. Fix master-merkkisiä.).
- Soran tasaamista ulkorakennuksen ympärillä routaeristeitä varten
- Viimeisen ulkorakennuksen sadevesialastulon kaivaminen ja siirtäminen oikeaan kohtaan.
- Autotallin lattian tyhjääminen, hiominen ja imurointi.
- Teknisen tilan ulkoseinän villoittaminen. Samalla laitettiin myös kakkosnelosia yms. lautaa mm. ilmastointikoneen ja sähkötaulun taakse.
- Ilmastointikoneen valinta. Valittiin lvi-suunnitelman mukaisesti Enervent. Malli oli vaikeampi valita. Kauan pohdittiin otetaanko vesikiertoinen vai sähkökäyttöinen jälkilämmityspatteri, ja lopulta päädyttiin sähkökäyttöiseen, koska hintaero oli niin suuri, ehkä suurempi kuin tarve. Ja päädyttiin parempaan ohjausjärjestelmään. Siispä valittiin Enervent Pandion Ede.
- Osa hellatiilistä ja laasteista on kannettu sisään.
- Viimeinen sadevesiputki on kaivettu talosta ojaan. Laitettiin siihen styrokseja päälle, jotta myös syksyn runsaat sateet pakkasista huolimatta vielä kulkeutuisi ojaan.

Lisäksi putkimies on aloittanut ilmastointiputkien vetämisen. Sähkömies on käynyt tekemässä lisää sähkötöitä ja merkitsemässä tekniseen tilaan sähkötaulun paikan.Timpurin kanssa levytettiin villoitettu seinä teknisestä tilasta. Oli aika hankala asentaa levyjä, koska sekä vesijakotukki että lattialämpötukki oli liian lähellä seinää. Joka paikkaan ei levyä voinukkaan laittaa. Minä myös maalasin levytetyn seinän, koska laitteiden asennusten jälkeen sitä on hankala enää maalata. Lisäksi tehtiin takaterassin katto ja aluslaudat loppuun ja etuterassille tehtiin kattoruoteet ja palkin levennykset. Kattoruoteet täytyisi nyt yrittää muistaa maalata ennen aluslautojen asennusta, mitä takaterassilla ei tehty.
Peltimies kävi myös pellittämässä piipun ja laittoi samalla harjapellit paikoilleen. Komia tuli.
Huomasin, että en ole huomannut informoida sähkömiestä, että keittiön taso ja yläkaapit tulevat normaalia alemmaksi, koska nyt pistorasiat oli asennettu standardimitoin. Varmasti vielä muutettavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti