keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Lupa-asioita

Ensimmäinen lupa on jo myönnetty ja rakennuslupahakemus jätetty. Melkonen nippuhan se oli papereita. Ollaan harkittu, uskaltaisiko jo ryhtyä tieliittymän tekoon, mutta toistaiseksi ei olla hommiin ryhdytty. Tosi leutoa ja aika sateistakin on sää ollut ja pikkupakkasia kaipailtaisiin. Ja sitä lupaa...

torstai 10. marraskuuta 2011

Lopulliset piirustukset

Pikkuikkunat päätettiin nyt sitten jättää makuuhuoneisiin. Ja kodinhoitohuoneongelmakin ratkesi. Sinne tuli lopulta myös toivomamme kunnon pyykinkuivaustila, johon mahdollisesti saa myös ompelunurkkauksen halutessaan. Oikeastaan kaikki on nyt aika pitkälti kuten piirustuksiemme ensimmäisessä versiossa ihan suunnittelun alussa. Eilen käytiin palaveeraamassa Hartmanilla ja saatiin lupakuvat hiottua mielestämme lopulliseksi. No, vähän pitää vielä ainakin terassien pylväsjakoa miettiä. Ensi viikolla saadaan kuvat vielä tarkastettavaksi ennen tulostusta. Silloin olisi tarkoitus saada rakennuslupahakemus jätettyä. Ensi viikolla käsitellään myös poikkeuslupa. Saas nähdä tuleeko lupaa. Hui.
Saatiin eilen Hartmanilta myös komia iso kyltti meidän tontille, missä lukee isännän ja emännän nimet ja puhelinnumerot. Luulisi kaiken löytävän perille tuon avulla :)
Keksittiin palaverissa eilen mielestämme myös paras ratkaisu savupiipun/takan/hellan paikalle. Se otettiin lopulta pois saunasta ja päätettiin jättää tupakeittiön puolelle. Ja tehtiin joku muukin pieni muutos piirustuksiin. Vaan ei nyt kyllä sen enempää mokia tai parannusehdotuksia pystytä keksimään.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Naapurien kuulemista

Eilen kävin kuulemassa viimeisenkin naapurin ja palauttamassa viimeisetkin paperit. Siellä juuri rakennustarkastajat meidän papereita tutkivatkin. Oli oikeastaan kiva kiertää naapurit etukäteen ja vähän tutustua jo. Mukavaa porukkaa tuntui asuvan, mutta eivät ilmeisesti ole juurikaan tekemisissä keskenään... ??
Pohjaratkaisua yritettiin myös eilen vielä hioa, jotta se olisi valmis, kun suunnittelija palaa lomalta. Kovin tuntuu vaikealta päättää onko päädyissä ikkunat. Myös kodinhoitohuoneen saaminen järkeväksi tuntuu erityisen hankalalta. Entä mihin sijoitetaan kolmen hormin piippu?

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ensimmäiset piirustukset ja naapurit

Piirustukset saatiin perjantaiksi, mutta samalla suunnittelija ilmoitti että olen sitten muutes ensi viikon lomalla. No onneksi toinen suunnittelija pystyi korjaamaan kaikki virheet. Monta kertaa niitä piti tulostella ja tarkistella, mutta lopulta saatiin suurin piirtein oikealta näyttävä asemapiirros. Ajelin päiväuniaikaan hakemaan pääsuunnittelijan allekirjoituksen asemapiirrokseen. Illalla oltiin kuulemassa puolet naapureista onnistuneesti ja tänä aamuna sain kuultua 2 naapuria lisää. Kolmas oli tavoitettavissa vasta aikaisintaan torstaina. Sain rakennustarkastajalta luvan tuoda tämän yhden naapurin kuulemisen myöhemmin. Kovasti tässä on edes takaisin ajeltu, niin että ihmettelen, kuinka lapset näinkin hyvin vielä tuossa jakselee.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Asiat etenevät hienosti

Asiat ovat edenneet todella sutjakkaasti. Hartman otti ensimmäisen kerran yhteyttä pari viikkoa luvattua aiemmin ja tänään saatiin tieliittymälupa (joka on edellytyksenä muille luville). Tieliittymäluvassa meni lopulta vain viikko postituksineen! Asiaa ehkä auttoi, että aiemmin syksyllä kun pähkäilimme tonttiasiaa käytiin jo katsastamassa Ely-keskuksen asiantuntijan kanssa mihin meidän tonttivaihtoehdoista saisi tieliittymän.

Tänään oltiin myös ensimmäisessä suunnittelupalaverissa Hartmanilla ja jäi positiivinen olo. Suunnittelija lupasi ensimmäiset luonnokset piirustuksista jo perjantaiksi (vaikka puhelimessa olivat sanoneet, että on mahdotonta ehtiä saamaan rakennuslupaa enää tälle vuodelle). Näillä luonnoksilla haetaan poikkeuslupaa ja rakennuslupaa varten piirustuksia on vähän enemmän aikaa vielä hioa. Muutama ehdotus tuli piirustuksiin lähinnä etuterassin symmetrisyyden, päätyhuoneiden päätyikkunoiden ja kodinhoitohuoneen suhteen.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tieliittymähakemus

Tänään postitetiin tieliittymälupahakemus. Käsittelyajaksi arvioitiin 4 viikkoa, mutta olisihan se hauska saada se nopeampaa, niin saisi poikkeusluvankin jo vireille. Asemapiirrosta ei olla vielä Hartmanilta saatu vaan mukaan laitettiin itse floorplanner.com:illa tekemämme. On muutes hyvä sivusto. Isäntä oli siihen kovin tyytyväinen. Sillä on meidän pohjaratkaisu suunniteltu sekä taloon että ulkorakennukseen. Ja sillä on piirretty myös asemapiirros. Sieltä löytyy värkkiä jos jonkinlaista, kuten autot talliin ja huonekalut huoneisiin. Pystyy paremmin hahmottamaan mittasuhteet. Ilmainen ohjelma, joka löytyy netistä. Suosittelemme!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Talokaupat

Tänään tehtiin talokaupat Hartmanin kanssa. Ihan on hyvä ja tyytyväinen olo on nyt. Hitusen jännittää kuinka paljon on sellaista mitä ei huomattu tai tultu ajatelleeksi. Kolmisen viikkoa pitäisi mennä, ennen kuin ensimmäistä kertaa ottavat yhteyttä. Aika kauan. Lähetettiin jo asemapiirrosluonnos sähköpostitse, josko ehtisivät sen piirtämään nopeasti. Saas nähdä miten kauan piirustusten hiomisessa ja suunnittelussa oikein menee. Tälle vuodelle pitäisi rakennuslupa saada ja valitusaikakin on jo kuukauden.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Asemapiirros

Ollaan pariin otteeseen oltu tontilla miettimässä asemapiirrosta keppien avulla. Kummasti siinä asiat selkenivät ja huomasi joitain kohtia, joita kannattaa muuttaa. Nyt asemapiirros alkaa olemaan aika hyvä.

Tontista on tehty rakennuslupaan sidottu esisopimus. Emännän mielestä sopimuksen allekirjoittaminen oli melkeinpä yhtä jännittävää kuin alttarilla tahtominen. :) Tässä vaiheessa ei jotenkin tunnu vielä kovin helpottuneelta, vaikka tontti onkin, vaan lähinnä ahdistaa edessä oleva.

torstai 1. syyskuuta 2011

Tontti on löytynyt ja projekti alkanut

Tontti on löytynyt ja projekti on alkanut. Oikeastaan se alkoi jo noin vuosi sitten, kun aloimme katselemaan tontteja. Käytännössä tonttia valitsimme ajelemalla ympäri maakuntaa ja etsimme sopivia paikkoja asua. Kevään ja kesän 2011 aikana päätimme lopulta alueen, jossa haluamme asua ja sitten soittelimme maanomistajille, että myisitkö. Ja lopulta elokuussa löytyi sellainen, jonka kanssa päästiin kauppoihin. Kuukausien katselun jälkeen olemme siis sopineet suullisesti tonttikaupoista myyjän kanssa. Tontti on noin hehtaarin kokoinen tasainen pelto, jossa ei puusto raksamiehelle suojaa tarjoa. No mutta tällaista on haettukin. Kävimme myös pääsuunnittelijan kanssa tutkimassa maaperää ja totesimme sen rakennuskelpoiseksi. Kaivoimme pari vajaan kaksi metriä syvää kuoppaa ja vastassa oli kovaa savea, jolle kelpaa talon perustaa. Seuraavaksi alamme valitsemaan talopakettia. Pohjapiirustusta on tässä talven mittaan jo aika pitkälle mietittykin, mutta kyllä siinäkin vielä hiottavaa riittää.
Tontin myyjän kanssa sovittiin että rakennuslupa haetaan tälle vuodelle, mutta todellinen rakentaminen aloitetaan kuitenkin vasta keväällä 2012. Tällaisia on siis suunnitelmissa.